maanantai 16. kesäkuuta 2014

Otsikko

Elossa ollaan, radiohiljaisuus vain jäi päälle. Pienet teknilliset vaikeudet kuten se että kameran laturi on tuntemattomassa paikassa hieman haittaa kuvien ottamista. Onneksi asunnon siivous on meneillään huone kerrallaan eli luotan siihen että kaikki kadonneet tavarat löytyvät aikanaan.

Diy projektit ovat viime aikoina jääneet taka-alalle, toivon todellakin että kun asunto on kunnossa niillekkin löytyisi aikaa vaikka vauva tuleekin viemään ajasta ison osan. Onneksi ompelukurssi kuitenkin jatkuu taas syksyllä ja vauvakin taisi olla tervetullut mukaan tarpeen vaatiessa. Raskaus on edennyt hyvin ja laskettuun aikaan on jäljellä enään kaksi viikkoa. Edellisen tekstin raskausmaha tuntuu nyt lähinnä pieneltä spagettiturvotukselta tämänhetkiseen verrattuna. Olen alle 160cm "pitkä" joten tilaa pituus-suunnalla ei hirveästi ole. Sukkien päällelaitto on maratoniin verrattava urheilusuoritus ja kenkien jalkaan saamisesta en viitsi edes mainita, olen melkein valmis lähtemään ulos crokseilla.

Vauvantarvikkeet ovat suurimmalta osalta ostettu, synnytyssairaalaan mukaan otettava laukku odottaa pakattuna ja muutenkin kaikki alkaa olemaan valmista meidän kirppua varten. Kunhan saan kuvaamis ongelman hoidettua tulee varmasti esittelyä asunnosta joka kirpun vuoksi alkaa vihdoinkin hiljaa mutta varmasti saamaan toimivan järjestyksen, pesänrakennusvietti otti vallan? Tämän postauksen kuvituksena vaunut jotka odottavat pyöräkellarissa käyttöön pääsyä.




Ei kommentteja: