Pipo valmistui mutta sen ulkonäkö ei mielytä. Saatan vielä koittaa pelastaa sen tupsulla. Tai sitten vain puran sen toista projektia varten (olen näköjään keksinyt että jos pipo ei onnistu niin villapaita on huomattavasti helpomi).
Kuvassa päättelemätön pipo. Lankana kahta eri puuvillalankaa, puikot 6 ja silmukoita 72 (mun pää on todella pieni). Onhan tuo ihan pipon näköinen mutta joko pipo ei toimi tai sitten se on päästä kiinni (syytän pipoa). Haaveena oli ihanan rento kevätpipo mutta sitä tuo ei ole.
Bambi ei tuohon pipoon sopinut joten laitoin sen kiinni lempihuiviini jota käytän noin 9kk vuodessa. Kuvan pipo olisi muuten ihana mutta sen koko on normaali-ihmisen päälle tehty eli itse hukun siihen. Jossain vaiheessa voisin koittaa tehdä asialle jotakin.