torstai 15. maaliskuuta 2012

Nemo nr2

Käytän kangaskasseja varsinkin arkisin joka päivä. Kangaskassiin mahtuu koulupäivinä kansio ja muina päivinä sinne eksyy lapaset (jotka tunnetusti lämmittävät kassissa/ laukussa), kalenteri yms tarvikkeet joita voi päivän aikana tarvita mutta jotka saisivat laukun repeämään jos ne kaikki sinne koittaisi sulloa. Järjen mukaan sinne kassiin pitäisi myös mahtua pienet kauppaostokset mutta jotenkin itsellä kangaskassi on aina täynnä (samaten myös se laukku). Kangaskassejahan ei voi olla liikaa joten kaikki kivat kassit voi ihan hyvin hamstrata kotiin ja tämän lisäksi vielä tehdä sarjatuotannolla itse.  Diy-listalla onkin muutama kangaskassi idea..

Kaverille tekemäni tyynyliinan teksti oli pakko saada itsellekkin ja kangaskassi tuntui parhaalta paikalta tekstille. Tekniikkana se sama kynsilakanpoistoaineella hinkkaaminen.


En silittänyt kassia ennen käyttöönottoa joten tekstit haalistuivat jo viikossa lähes lukukelvottomaksi. Päädyinkin lopulta tummentamaan nuo kangastussilla.


Tämä alempi kuva on maanantailta. Converset pääsivät kuvaan koska kyseinen päivä oli noille kengille vuoden ensimmäinen. Toisen rivin g muuttui näköjään kangastussivaiheessa erillaiseksi kuin alussa. Se ehkä kertoo miten pahasti tuo tekti oli haalistunut.

2 kommenttia:

Kirsikka kirjoitti...

Hieno kassi! Ite oon niin laiska ja saamaton, etten jaksa koskaan koristella kangaskasseja. Tai siis mieluummin hommaan sellaisia, joissa on kuva jo valmiina... :)

eimie kirjoitti...

Kirsikka: Kiitos. Itselläkin on myös niitä valmiiksi koristeltuja kasseja. Molempi parempi :)